UK DK SE FI NO

Arvid Nordquistin ympäristösertifikaatti

Arvid Nordquist H.A.B. sai ympäristösertifikaatin Ruotsin kansallispäivänä 6.6.2003. Se tarkoittaa, että olemme ottaneet käyttöön eurooppalaisen ISO 14001 -standardin vaatimusten mukaisen ympäristönhallintajärjestelmän. Sertifioinnin on suorittanut riippumaton sertifiointielin SEMKO-DEKRA. ISO 14001:n mukaisia vaatimuksia ovat muun muassa yrityksen ympäristövaikutuksen kartoittaminen, merkittävien ympäristönäkökohtien tunnistaminen, ympäristöpolitiikan käyttöönotto, selkeän vastuujaon kuvaus sekä määrällisten ympäristötavoitteiden muotoilu ja seuranta. Joka vuosi on kyettävä osoittamaan parannuksia ympäristöalueella.

 

Arvid Nordquistilla on tehty ympäristötyötä jo pitkään, ja noin 1,5 vuotta sitten päätettiin sertifioinnista. Sertifiointiprosessi on sujunut erittäin hyvin monien sitoutuneiden työntekijöiden ansiosta. Eri yksiköiden osallistujista koostuva ympäristötyöryhmä on kartoittanut yrityksen ympäristövaikutusta. Koko henkilökunta saa perustasoisen ympäristökoulutuksen. Olemme laatineet suuntaviivat ja kehykset sisältävän sisäisen ympäristökäsikirjan. Tärkeä osa ympäristötyötämme on tunnistaa, millä tavalla toiminnallamme on merkittävä ympäristövaikutus ja millä tavalla tätä vaikutusta voidaan pienentää. Olemme tunnistaneet yhdeksän aluetta, joilla on parantamisen varaa. Jokaiselle alueelle on laadittu yleisluontoiset ja yksityskohtaiset ympäristötavoitteet ja toteutusohjelmat.

 

Kuljetus/jakelu

Liiketoimintaamme kuuluu tuotteiden kuljettaminen tuottajalta kuluttajalle. Näillä kuljetuksilla on merkittävä ympäristövaikutus muun muassa uusiutumattomista energialähteistä kuten dieselistä peräisin olevien hiilidioksidipäästöjen myötä. AN ei itse omista kuljetusajoneuvoja, vaan kaikki kuljetuspalvelut on ostettava. Kuljetusten aiheuttamaa ympäristökuormitusta voidaan vähentää muun muassa asettamalla ympäristövaatimuksia kuljetusyrityksille, valita ympäristöä vähemmän kuormittavia kuljetusmuotoja sekä tehostaa logistiikkaa.

 

Ostot

Tuotteet itsessään aiheuttavat ympäristökuormituksen, mutta asettamalla vaatimuksia tuotteille ja niiden toimittajille voimme vaikuttaa ympäristöön positiivisesti.
Ravintolavalikoiman kaikille luomu- ja ympäristömerkityille tuotteille esitellään "vihreä valikoimalista".

 

Jätteet ja vaaralliset jätteet

Syntypaikkalajittelujärjestelmä on kehitetty hyvin monissa jätejakeissa. Vaarallisia jätteitä syntyy ainoastaan pieniä määriä ja ne käsitellään asianmukaisella tavalla.

 

Kemikaalit

Sisäisessä käytössä kemikaaleja käytetään lähinnä puhdistukseen. Jäähdytystornissa kemikaaleja käytetään levänkasvun ja ruosteen ehkäisyyn. Eri kemikaalien käyttöä ja käyttömääriä seurataan säännöllisesti. Tavoitteena on vaihtaa haitallisimmat kemikaalit ympäristöystävällisempiin vaihtoehtoihin sillä edellytyksellä, etteivät toiminnot huonone.

 

Jäähdytysaineet

Freonien käytöstä jäähdytysaineena on luovuttu vähitellen useiden vuosien ajan. Suurin osa on korvattu kunnallisella kaukokylmällä ja joitakin kylmäkoneistoja on vaihdettu jäähdytysaineeseen, joka ei vaikuta negatiivisesti otsonikerrokseen. Freonia vielä sisältävät aggregaatit poistetaan tai muunnetaan toiseksi jäähdytysmenetelmäksi.

 

Virkamatkat

Suurin osa virkamatkoista on myyntitiimin matkoja. Autopolitiikan mukaisesti uusilla työsuhdeautoilla tulee olla korkein ympäristöluokka. Autokannassa on nykyisin FFV-auto (Flexible Fuel Vehicle), johon voidaan tankata etanolia tai lyijytöntä bensiiniä, tai mitä tahansa sekoitusta niiden väliltä. Lisäksi kulkuneuvon valinta, kimppakyydit ja matkasuunnittelu ovat muita tapoja vähentää virkamatkojen aiheuttamaa ympäristökuormitusta.

 

Tuotannosta ilmaan syntyvät päästöt

Kahvin paahtamisesta ja lohen savustamisesta syntyy ilmaan päästöjä. Paahtimossa on katalysaattoreita, jotka puhdistavat paahtamisesta syntyviä kaasuja. VOC- (haihtuvat orgaaniset yhdisteet) ja pölypäästöjä mitataan säännöllisesti. Sisäinen päästöryhmä seuraa mittaustuloksia ja kunnossapitorutiineja ja keskustelee mahdollisista parannuksista.

 

Energia

Solnan kiinteistössä, jossa kaikki oma tuotanto tapahtuu, sähköllä on ympäristömerkintä "Bra miljöval".

 

Pakkaukset

Kahvipakkaus on käynyt läpi uskomattoman kehityksen: 1970-luvun peltipurkista (130 grammaa) ja 1980-luvun pahvipakkauksesta, alumiinipussista ja PVC-kannesta (60 grammaa) – kansi vaihdettiin myöhemmin polyeteeniksi – aina 1990-luvun alumiinifolioon (15 grammaa) ja nykyiseen muovilaminaattiin (13 grammaa!). Pakkausten ja kääreiden kehitystyö jatkuu edelleen.

 

Onko sinulla mielipiteitä ympäristötyöstämme?
Kirjoita viesti napsauttamalla tästä.






© 2007 Arvid Nordquist Finland  |  Valimotie 1B, 6 Krs., FI-00380 Helsinki  |  +358 10 8325 600  |  Internetsivustosta