UK DK SE FI NO

HiPP

  www.hipp.fi

 

Ekologinen HiPP-lastenruoka on Ruotsin ainoa lastenruoka, jonka koko valikoima on KRAV-hyväksytty. Lisäksi HiPP on maailman suurin jalostettujen luomutuotteiden valmistaja. Valikoimaan kuuluu vellejä, puuroja, hedelmäsoseita ja aterioita.

 

Perheyritys HiPP

HiPP on yli 100-vuotias perheyritys, jonka juuret ovat Saksassa. HiPP:n historia alkaa Joseph Hippistä (1867–1926), joka asui vaimonsa ja kahdeksan lapsensa kanssa eteläsaksalaisella maaseudulla Münchenin ulkopuolella.

Josephin vaimon saadessa kaksoset rintamaito ei riittänyt molemmille lapsille. Syntyneessä paniikissa Joseph sai idean: hän pyysi vaimoaan pumppaamaan mahdollisimman paljon maitoa, jonka hän vei konditoriaansa ja sekoitti sen korppujauhojen kanssa.

Joseph Hipp oli onnistunut valmistamaan ensimmäisen vellinsä.

1950-luvun puolivälissä yksi pojista – Georg Hipp (1905–1967) – otti haltuunsa nykyisin tuntemamme HiPP-yrityksen. George Hipp aloitti yhteistyön luomuajattelun perustajan, sveitsiläisen tohtori Hans Müllerin kanssa.

Yhteistyö johti siihen, että lasipurkkeihin pakattu ekologinen lastenruoka näki päivänvalon ensimmäistä kertaa. Siitä lähtien ekologisen lastenruoan tuotantoa on hienosäädetty ja uusia tuotteita on tullut markkinoille. Nykyisin yrityksen johdossa on Josephin lapsenlapsi Claus Hipp.

 

 

 

Ekologiaa 360 astetta

Ekologinen ajattelu ja korkea laatu ovat HiPP:n lastenruoanvalmistuksen perusta. Nykyisin HiPP on maailman suurin jalostettujen luomutuotteiden valmistaja.

Keinolannoitteita ja torjunta-aineita ei käytetä. HiPP kokoaa aktiivisen työn perustavanlaatuisten ympäristökysymysten parissa ympäristöraporttiin. Viimeisin raportti on luettavissa kokonaisuudessaan HiPP:n Internetsivustolla.

 

HiPP menee sääntövaatimuksia pidemmälle

Lastenruokatuotantoa koskevat elintarvikelait ovat tiukkoja. HiPP:n laatua koskevat suuntaviivat ylittävät kuitenkin vapaaehtoisesti olemassa olevat säännöt. Taatakseen loppukäyttäjälle korkeimman laadun HiPP käyttää ainoastaan parasta luonnosta ja soveltaa erityisiä toimintaohjeita koko tuotantoprosessissaan.

HiPP testaa lastenruokansa 260 kertaa – aina maaperäanalyyseistä valmiin tuotteen analyysiin. Tämän lisäksi ruotsalainen KRAV on tutkinut ja hyväksynyt kaikki valikoiman tuotteet, joten niillä on KRAV-merkki.

 

Lue lisää osoitteesta www.hipp.fi






© 2007 Arvid Nordquist Finland  |  Kutomotie/Väverivägen 9 C, FI-00380 Helsinki  |  +358 10 8325 600  |  Internetsivustosta