Suomalaiseen MÄNTYÖLJYYN PERUSTUVA EKOLOGISEMPI KAHVIPAKKAUS

Valoisampi tulevaisuus

kvist

Haluamme vähentää ympäristövaikutusta ja kantaa vastuun koko arvoketjusta aina viljelijästä kuluttajaan.

Pakkaus muodostaa pienen osan ilmastoon vaikuttavista päästöistämme. Se on kuitenkin tuotantoketjun osa, johon voimme vaikuttaa valitsemalla ekologisesti kestävämmän vaihtoehdon. Siksi olemme päättäneet käyttää pakkausmateriaalia, joka sisältää suomalaisesta mäntyöljystä, metsäteollisuuden jäännöstuotteesta, valmistettua muovia. Valitsemalla uusiutuvaan raaka-aineeseen perustuvan muovimateriaalin vähennämme hiilidioksidipäästöjä 56 prosenttia verrattuna vastaaviin muovimateriaaleihin, jotka perustuvat fossiiliseen öljyyn. Siksi kutsumme pakkaustamme ekologisemmaksi kahvipakkaukseksi.

Materiaalilla on kolmannen osapuolen ISCC:n sertifikaatti, ja valmistusmenetelmä on niin kutsuttu massatasejärjestelmä. Se toimii samalla tavalla kuin vihreään sähköön liittyvä järjestelmä.  Pakkaustoimittaja korvaa yleisessä tuotannossaan fossiilisen öljyn kasvipohjaisella öljyllä, meidän tapauksessamme 90 - 100 prosenttia pakkauksiemme valmistuksessa käytetystä määrästä. Massatasejärjestelmä tarkoittaa, että jotkin pakkauksemme sisältävät enemmän mäntyöljyä ja toiset vähemmän tai eivät ollenkaan.

  • Massatase on yksi askel siirtymisessä kohti fossiilittomia pakkauksia, kun yhä useammilla yrityksillä on kysyntää ratkaisulle ja pakkaustoimittajat pystyvät vähitellen vastaamaan kysyntään, Arvid Nordquistin kestävän kehityksen johtaja Erica Bertilsson sanoo.
Hot coffee on old wood table with blur background of sunlight shining through the trees - soft focus, vintage tone

Suomalaiseen MÄNTYÖLJYYN PERUSTUVA EKOLOGISEMPI PAKKAUS

Muovin käyttö lisääntyy jatkuvasti, ja 1960-luvulta lähtien se on 20-kertaistunut. Muovi on 99-prosenttisesti fossiilipohjainen materiaali, joka aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä ja nopeuttaa ilmaston lämpenemistä. Olemme päättäneet käyttää pakkausmateriaalia, joka sisältää suomalaisesta mäntyöljystä, metsäteollisuuden jäännöstuotteesta, valmistettua muovia. Valitsemalla uusiutuvaan raaka-aineeseen perustuvan muovimateriaalin vähennämme hiilidioksidipäästöjä 56 prosenttia verrattuna vastaaviin muovimateriaaleihin, jotka perustuvat öljyyn. Siksi kutsumme pakkaustamme ekologisemmaksi kahvipakkaukseksi.

January 18, Brazil  - Sundown on the coffee plantation landscape

ISCC-SERTIFIOITU MASSATASEJÄRJESTELMÄ

Kannamme vastuumme ja haluamme olla muutoksen eturintamassa. Valmistamalla pakkausmateriaalimme ISCC-sertifioidun massatasejärjestelmän avulla olemme pitkällä kohti tavoitettamme, täysin fossiilitonta pakkausta.

HALUATKO TIETÄÄ LISÄÄ?

Mikä on massatasejärjestelmä? Miksi käyttää massatasejärjestelmää? Kuinka kahvipakkaukset lajitellaan?
Hot coffee on old wood table with blur background of sunlight shining through the trees - soft focus, vintage tone