NÄIN JAUHAT KAHVIN KOTONA

KOE TÄYTELÄISEMPI MAKUELÄMYS

Kun kaapistasi löytyy kokonaisia papuja, suurenmoinen kahvinautinto on aina käden ulottuvilla. Kun jauhat kahvin itse, saat helpommin juuri sellaista juomaa kuin itse haluat.

Jauhamalla kahvin itse saat mahdollisuuksia tutkia sitä, millaisesta kahvista pidät. Vastajauhettujen papujen ihana tuoksu keittiössä on jo itsessään riittävä syy hankkia kahvimylly. Se on myös keino taata, että kotona on aina tuoretta ja hyvää kahvia.

KAHVIMYLLYN VALINTA

Ensimmäinen askel on luonnollisesti hyvän kahvimyllyn hankinta. Yksinkertaisimmissa malleissa on usein pyörivät terät. Myllyn tarkkuus on heikompi kuin laadukkaammissa malleissa, ja lopputulos voi olla epätasainen. Terät silppuavat pavut, eikä jauhetun kahvin karkeutta useinkaan pääse itse valitsemaan. Tällöin kahvin karkeus tai hienous riippuu vain siitä, kuinka pitkään sitä jauhetaan. Lopputuloksesta ei kuitenkaan tule koskaan täysin tasaista, vaikka kuinka jauhaisi.

VALMISTUSMENETELMÄ RATKAISEE JAUHATUKSEN

Myllyt, jotka maksavat vähintään noin sata euroa, ovat usein huomattavasti parempia. Terien sijaan niissä on litteät, limittäiset jauhinlevyt, jotka toimivat mekaanisesti. Tällä menetelmällä kahvi jauhautuu tasaisesti jauhinlevyjen välissä. Karkeuden voi säätää omien toiveidensa mukaan. Jauhinlevyt voivat näyttää kahdenlaisilta: myllyssä on joko kaksi litteää levyä tai kartiomainen malli, jossa yksi levyistä on litteä ja toinen pienen kannen muotoinen. Viimeksi mainittu jauhaa hieman paremmin ja on kestävämpi. Kun olet hankkinut myllyn, voit aloittaa kokeilut. Valittavaan jauhatusasteeseen vaikuttaa valmistustekniikka ja se, kuinka pitkään vesi ja kahvi ovat kosketuksissa toisiinsa. Hienoksi jauhettu kahvi sopii hyvin espressoon, keskikarkea jauhatus suodatinkahviksi ja karkea pressopannuun tai perkolaattoriin. Mitä pidempi kosketus, sitä karkeampi jauhatus.

VESI VAIKUTTAA JAUHATUKSEEN

Suomessa vesijohtovesissä on eroja yleensä alueellisesti, mutta myös paikallisesti. Parhaan tasapainon löytämiseksi tämä on otettava huomioon. Pehmeä vesi sopii erityisesti karkeasti jauhettuun kahviin, ja kova vesi hienoon jauhatukseen. Kun tuntee oman alueensa vesijohtoveden laadun, voi vaikuttaa merkittävästi kahvijuoman laatuun. Kahvin valmistusmenetelmällä on myös tärkeä osa.

HYVÄÄ KAHVIA PRESSOPANNULLA

Yksinkertaisin keino saada erinomaista kahvia on käyttää pressopannua. Pressopannua käytettäessä vesi lisätään suoraan vedenkeittimestä, mikä takaa riittävän korkean lämpötilan. Pressopannu on yksi niistä harvoista valmistusmenetelmistä, joissa on hyödyllistä annostella kahvijauhetta liikaa ja testata eri määriä. Jos kahvijauhetta annostellaan liikaa tavalliseen keittimeen, ainoa seuraus on tavallista kitkerämpi maku. Pressopannussa muutokset ovat myönteisempiä. Annostelu antaa mahdollisuuden tehdä kokeiluja kahvin määrän ja hautumisajan suhteen ennen kuin mäntä painetaan alas. Ylimääräinen mitallinen kahvia voi auttaa lyhentämään tavallista 3–4 minuutin hautumisaikaa.