Kuluttaja Yritystoiminta

Alliance Loire

Ranska

Ranskan puutarhassa Loiren laaksossa on kasvatettu viiniköynnöksiä jo 2000 vuotta. 43:n pienen viinitilan osuuskunta Caves des Producteurs Vouvray tuottaa yhteistyössä laadukkaita viinejä omista rypäleistään.

Ara

Uusi-Seelanti

ARA on ainutlaatuinen tuottaja, joka johdonmukaisesti hyödyntää alueen mikroilmastoa viinitarhoillaan. Kansainvälisestikin tunnettu viinintekijä Jeff Clarke johtaa viinitilaa, joka tuottaa yksiä Marlborough- alueen parhaimmista viineistä.

Bodega Argento

Argentiina

Bodega Argento pyrkii olemaan kestävän viininviljelyn johtaja Argentiinassa. Talo tuottaa hedelmävetoisia, nuorekkaita viinejä viinintekijä Juan Pablo Mugian ja italialaisen konsulttiviinintekijä Alberto Antoninin johdolla. 

Bodegas Añadas

Espanja

Bodegas Añadaksen CARE-brändi on saanut nimensä roomalaisilta, ja se juontaa juurensa Cariñena-kaupungista. Care tarkoittaa myös välittämistä, joka näkyy tuottajan viininvalmistuksessa.

Bodegas José Pariente

Espanja

Viinitalo on nimetty 1960-luvulla ensimmäiset köynnöksensä istuttaneen José Parienten mukaan. Alussa tuotanto oli hyvin pienimuotoista, mutta Josén usko Ruedan erityiseen maaperään ja Verdejo-lajikkeeseen oli vankkumaton.

Bodegas Parra Jimenez

Espanja

La Manchassa Espanjassa sijaitsee Parran perheen luomuviinitalo. Viinit ovat tyyliltään helposti lähestyttäviä ja vivahteikkaita.

Bodegas Roqueta

Espanja

Ramón Roqueta perusti Bodega Roquetan vuonna 1898. Perhe oli alueella jo 1100-luvulla, ja nyt viinitilaa pyörittää neljäs sukupolvi.

Cantine Capetta

Italia

Cantine Capetta valmistaa laadukkaita viinejä Piemontessa, Pohjois-italiassa.

Casa Gheller

Italia

Casa Gheller on nimetty vanhan viinintekijäsuvun mukaan. Suvun juuret juontavat pitkälle historiaan Valdobbiadenen viinintuotantoalueella. Casa Gheller on tunnettu korkealaatuisista ja alueen perinteitä kunnioittavista viineistään.

Champagne A.Bergère

Ranska

Albert Bergère perusti A.Bergèren samppanjatalon vuonna 1949. A.Bergèren viinitarhat sijaisevat pääosin Fèrebriangesissa, Etogesissa ja Congyssa

Champagne De Sousa

Ranska

Maailman myllerrykset ovat joskus alkuja uskomattomille tarinoille. De Sousan tarina on yksi niistä.

Chanson Père et Fils

Ranska

Chansonin viinit ovat saaneet lukuisia palkintoja viime vuosien aikana kansainvälisissä viinikilpailuissa, mikä kuvastaa viinien hienoa laatua.

Chateau Musar

Libanon

Château Musar on tuottanut viinejä Bekaanlaaksossa vuodesta 1930. Perustaja Gaston Hochar oli vain 20-vuotias kun hän päätti tehdä kansainvälisellä skaalalla huippulaadukkaan viinin. Päätöksen innoittajana toimi Gastonin lukuisat matkat Bordeaux’hin, mutta hän halusi myös kunnioittaa Libanonin 6000-vuotista viinihistoriaa. Tänäkin päivänä viineistä hehkuu täysin oma tyylinsä, jota ei löydä mistään muualta.

Cosecheros & Criadores

Espanja

Cosecheros & Criadores viinitalon luomuviinit tulevat Riojassa sijaitsevalta viinitilalta, mutta rypäleet ovat kasvaneet La Manchan kuuman auringon alla Keski-Espanjassa. Laadukasta luomuviiniä järkevään hintaan.

Domaine de l'Idylle

Ranska

Francois Tiollierin vuonna 1840 perustama, nyt jo 180-vuotias viinitalo, on edelleen Tiollierin suvun omistuksessa. Tilan viinitarhoilla Alppien rinteillä viljellään vanhoja alkuperäislajikkeita.

Domaine Lafage

Ranska

Lafagen tilalla Etelä-Ranskassa on erikoistuttu vanhoihin köynnöksiin; osa köynnöksistä on jopa 75 vuotta vanhoja.

Domdechant Werner

Saksa

Vuonna 1780 Domdechant Werner sai haltuunsa Hocheimer viinitilan. Tilalla tehdään viinejä jo seitsemännessä sukupolvessa. Tila sijaitsee Saksassa Rheingaun alueella.

Don Sebastiani & Sons

USA

Don Sebastiani ja hänen kaksi poikaansa Donny ja August perustivat vuonna 2001 yrityksen ”Don Sebastiani & Sons”. Tänä päivänä yritystä johtaa Donny Sebastiani. Don Sebastiani & Sonsin juuret ovat Sonomassa, mutta heillä on toimintaa myös muualla.

Donatushof

Saksa

Donatushofin viinitalo on nimetty Saint Donatus –pyhimyksen mukaan. Pyhimyksen nimi tarkoittaa suomeksi ”jumalan lahjaa”. Saint Donatuksen on toivottu suojelevan viinitarhoja kaikilta ilmasta tulevilta vaaroilta kuten raesateilta, ukkosmyrskyiltä tai meteoriiteilta.

Emendis

Espanja

Emendis –viinitalo nimettiin tilalla tiettävästi vuonna 1186 asuneen ensimmäisen naisen kunniaksi. Nimi symboloi arvoja, jotka ovat tuottajalle tärkeitä – historia ja kokemus sidottuna nykyaikaiseen tekniikkaan, tyylikkyys ja naisille tyypillinen kuudes aisti…

Estandon Vignerons

Ranska

Estandon Vignerons on perustettu vuonna 1947. Sittemmin osuuskunnaksi laajentunut viinintuottaja yhdistää alueen pienviljelijöiden intohimon ja osaamisen. Yhteistyö Estandon Vigneronsin alaisuudessa mahdollistaa kilpailukyvyn kasvavalla markkinalla ja johtaa fantastisiin viineihin.

Eva Group

Espanja

Vuonna 1918 perustettu baskimaalainen yritys aloitti toimintansa valmistamalla luonnonmukaisilla menetelmillä siideriä myytäväksi naapuriprovinsseissa. Nykyisin yritys tuottaa erittäin laajan repertuaarin erilaisia nimikkeitä ja vievät tuotteitaan yli 60 maahan.

Fattoria San Michele a Torri

Italia

Fattoria San Michele a Torrin luomusertifioidut viinitarhat sijaitsevat Toscanan arvostetuilla viinialueilla Chianti Classicossa ja Chianti Colli Fiorentinissa.

Finca la Celia

Argentiina

Finca La Celian talo on ensimmäisiä viinitaloja joka 1800-luvun lopulla istutti Ranskasta tuodun Malbec- viiniköynnöksen Uco Valleyyn Mendozaan. La Celian viinit ilmaisevat alueen maaperää upeasti, ne ovat harmonisia ja elegantteja.

Finca Valpiedra

Espanja

Finca Valpiedran viinitarhat sijaitsevat Riojan parhaalla paikalla ja viinit ovat kansainvälisesti tunnettuja korkeasta laadustaan. Tila on kokonaisuudessaan ”single vineyard”.

Foncalieu

Ranska

Kuten osuuskunnan nimi ”Celliers du Nouveau Monde” kertoo, talon viininvalmistuksen tavoite on tuottaa moderneja viinejä kansainväliseen myyntiin.

Francois Arnaud

Ranska

Francois Arnaudin ja Jean Francois Ranvierin omistama R&D Vins tuottaa viinejä Côtes du Rhonen alueelta.

Giesen Estate

Uusi-Seelanti

Giesen Estate on Giesenin veljesten Theon, Alexin ja Marcelin yli 30-vuotias perheyritys Marlboroughssa. Giesen Estate kuuluu Uuden Seelannin 10 suurimman viinintuottajan joukkoon.

Hacienda Araucano

Chile

Colchaguan laaksossa Lololissa sijaitseva Hacienda Araucano on yksi arvostetun Francois Lurtonin viinitiloista.

José Maria da Fonseca

Portugali

José Maria da Fonseca on ollut alusta asti saman perheen omistuksessa. Nykyisin yritystä johtaa jo kuudes sukupolvi. Viinit valmistetaan perinteisistä portugalilaisista rypälelajikkeista moderneissa toimitiloissa.

Josef Drathen

Saksa

Huippumodernilla viinitilalla kaikki tähtää tasalaatuisuuteen. Uusimman teknologian ja motivoituneen henkilökunnan avulla viinitalo on noussut yhdeksi alueen suurimmista.

KWV

Etelä-Afrikka

KWV sijaitsee kauniin Paarl-alueen sydämessä. Viinitehdas on maailman suurimpia, ja nykyäänkin käytössä oleva viinikellari rakennettiin vuonna 1930. Sitä on kunnostettu viime vuosien ajan perusteellisesti. Kellarissa on riveittäin tynnyreitä, enimmäkseen ranskalaisia, mutta myös amerikkalaisia ja unkarilaisia.

Laborie

Etelä-Afrikka

Laborie Estate sijaitsee Paarlissa ja on yksi Etelä-Afrikan vanhimmista viinitiloista. Alueella on valmistettu korkealaatuisia viinejä jo 300 vuoden ajan.

LGI Wines

Ranska

LGI tuottaa moderneja viinejä Languedocista, Cascognyistä ja Rhonesta kansainvälisten markkinoiden tarpeisiin.

Long Wines

Espanja

William Longin perustama Long Wines tuottaa ja markkinoi laadukkaita espanjalaisia viinejä globaaleille markkinoille.

Mas d'en Gil

Espanja

Mas d’en Gil on perheyritys, jonka valmistamat viinit ovat kansainvälisesti palkittuja ja erittäin arvostettuja.

Morando

Italia

Morando sijaitsee Piemontessa Astin, Cuneon ja Alessandrian lähellä. Morandon vuosituotanto on yli neljäkymmentä miljoonaa pulloa viiniä vuodessa.

Oddbird

Ranska

Parducci Wine Cellars

USA

Parducci Wine Cellars on pohjois-Kaliforniassa sijaitsevan Mendocinon alueen vanhin viinintuottaja. Tämä kolmannessa polvessa toimiva perheyritys on perustettu jo vuonna 1932. Yrityksen toimintaa leimaa laatutietoisuus sekä kestävään kehitykseen panostaminen, ja talo onkin USA:n ensimmäinen hiilineutraali viinintuottaja.

Pasqua Vigneti e Cantine

Italia

Pasqua Vigneti e Cantine on lähes 100-vuotias viinitalo, joka valmistaa korkealaatuisia italialaisia viinejä Venetossa. Pasqua ja on yksi Italian viinimarkkinoiden tärkeimmistä toimijoista.

Robert Giraud

Ranska

Arvostetun Château Timberlayn alkuperä ulottuu 1300-luvulle saakka. Nykyisin se on yksi lukuisista bordeauxlaisen Robert Giraud SAS:in tiloista.

Rudolf Müller

Saksa

Rudolf Müller on yksi perinteikkäimmistä, mutta innovatiivisimmista viininvalmistajista Moselin laaksossa. Viinit valmistetaan uusimman teknologian avulla perinteitä kunnioittaen.

Stadlmann

Itävalta

Talon tekemät viinit ovat tasapainoisia ja harmonisia. Niissä yhdistyy upeasti hedelmäisyys, rakenne ja hienostuneisuus. Heille on tärkeää että viineissä erottuu selkeästi lajikkeen piirteet, terroir ja vuosikerta.

Steininger

Itävalta

Weingut Steininger on perinteikäs viininvalmistajaperhe useammassa sukupolvessa. Steiningerin viljellyimmät rypäleet ovat Grüner Veltliner ja Riesling. Steiningerin kuohuviinit ovat myös saaneet paljon tunnustusta.

Susana Balbo Wines

Argentiina

Susana Balbo Wines sijaitsee Argentiinassa Andien juurella, jossa on kaikki edellytykset huippuviinien valmistamiseen.

Tenute SalvaTerra

Italia

Hyvän viinin valmistaminen vaatii kokemusta, taitoa, intohimoa, aikaa ja omistautumista. Tenute SalvaTerralla kaikki jakavat tämän vision.

Thorn-Clarke Wines

Ausralia

Clarken perheen historia Barossan laaksossa ulottuu vuoteen 1870. Nykyiset tilalliset edustavat jo kuudetta viinintekijäsukupolvea. Tilalla panostetaan kestävään kehitykseen, jotta viljely alueella olisi mahdollista myös seuraaville sukupolville.

Vidigal Wines

Portugali

Vidigal Wines on yksityisomisteinen viinitila Leiriassa, Portugalissa. Tila on perustettu 1900-luvun alussa ja sillä on ollut lukuisia omistajia olemassaolonsa aikana. António Mendes Lopes osti tilan vuonna 1990 ja hän on nykyään Vidigal Winesin toimitusjohtaja. Mendes Lopesin johdolla tilalla on tehty suuria uudistuksia, joiden ansiosta Vidigalin tuotanto on kasvanut yli 3 miljoonaan pulloon vuodessa.

Villa Sandi

Italia

Villa Sandi on perustettu 1975. Nykyisin Villa Sandin omistaa jo kolmannessa sukupolvessa Moretti-Polegaton perhe. Vuosituotanto on 5,3 miljoonaa pulloa. Talon omistuksessa on 160 hehtaaria viiniviljelmiä.

Vivaldi

Italia

Vivaldi on moderni lähestymistapa viininvalmistukseen, ”projekti”, joka Valpolicellan alueella tuottaa erinomaisia viinejä tarkasti valikoitujen viinitarhojen rypäleistä. ”Appassimento” eli rypäleiden kuivatus on tärkeässä osassa Vivaldin viineissä.

Zaccagnini

Italia

Cantina Zaccagninin viinit ovat saaneet suurta arvostusta kansainvälisesti. Korkealaatuisten viinien valmistuksesta vastaavat Marcello Zaccagnini ja enologi Concezio Marulli.