Makuelämyksiä ja ajanmukaista laatua

Makuelämyksiä ja ajanmukaista laatua

Arvid Nordquist HAB on vuonna 1884 perustettu ruotsalainen perheyritys. Olemme alusta alkaen panostaneet mahtaviin makuelämyksiin ja laadukkaisiin tuotteisiin. Valikoimaamme kuuluu elintarvikkeita, oman paahtimon kahvia, viiniä ja olutta. Vuonna 2016 valikoimaan tuli myös muita tuotteita kuin elintarvikkeita. Palveluksessamme on Pohjoismaissa 286 työntekijää, jotka pyrkivät tarjoamaan asiakkaille lyömättömiä makuelämyksiä ja tuotteita. Tuotantoketjuun osallistuvien ihmisten työ- ja elinolojen parantaminen sekä ympäristö- ja ilmastovaikutusten minimointi ovat meille erittäin tärkeitä. Meille ajanmukainen laatu tarkoittaa tuotteita, joiden ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman pienet.

Liiketoimintamme

Liiketoimintamme jakautuu neljään tuotekategoriaan: elintarvikkeet, viini ja olut, kahvi sekä taloustavarat. Meillä on myynti- ja markkinointiorganisaatio Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Toimimme kaikissa elintarvikkeiden myyntikanavissa, ja myyntikäyntejä teemme vuosittain yli 100 000. Osan valikoimaamme sisältyvistä tavaramerkeistä omistamme, kehitämme ja valmistamme itse, mutta osa on muiden omistamia tavaramerkkejä, joita edustamme. Asiakkaitamme ovat pohjoismainen päivittäistavarakauppa alkoholimonopoleja myöten, ravintola-ala ja toimistosektori – sekä tietenkin edustamiemme tavaramerkkien omistajat.

Visio

”Olemme paras kumppani – inspiroimme asiakkaita kohtaamisissamme. Tarjoamme ainutlaatuista laatua, palvelua & lisäarvoa vahvojen brändiemme kautta huomioiden sekä ihmiset että ympäristön."

Palvelumme

Toimimme neljässä Pohjoismaassa ja kaikissa elintarvikekanavissa

Pitkä kokemus näkyy

Yli sadan vuoden mukana olo markkinoilla ei takaa tulevaa menestystä. Pyrimme joka päivä tarjoamaan asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua. Kehitämme toimintaamme jatkuvasti tavoittelemalla aina vain parempaa osaamista.

Lisätietoa Arvid Nordquistin historiasta saat täältä:

Arvid Nordquistin historia